Siemenkuja 2, 00700 Helsinki
020 734 5210

Palvelun tuottavuus: Asiantuntijan näkökulmaloukku

Palvelun tuottavuus tuottaa sinulle hankaluuksia. Yrität kehittää uutta, mutta olet umpikujassa. Olet kokeillut kaikkea mahdollista, mutta ideasi ei vain toimi, ainakaan käytössäsi olevilla välineillä. Sitten tulee joku ja osoittaa ilmeisen ratkaisun hetkessä. Kuulostaako tutulta?

Kun olet valinnut näkökulman ja työvälineet, on ongelmaa vaikea tarkastella täysin eri lähtökohdista. Tähän hyytyy moni merkittävä muutos ja kehityshanke. Ja kun umpikuja ja väsymys iskee, on oikealtakin tuntuva idea helpompi kuopata kuin saada se toimimaan käytännössä.

Brian Josephson oli oman aikansa fysiikan supertähti. Hänen teoriansa kuvasi toisiinsa liitettyjen suprajohteiden välisen tunneli-ilmiön, josta povattiin ratkaisua ratkaisua muun muassa mikroprosessorien kehityshaasteisiin. Josephson sai pohdinnoistaan Nobelin palkinnon vuonna 1973.

Josephsonin neronleimaus säilyi teoriana kolme vuosikymmentä. Ilmiön todistaminen oli vaikeaa, koska mitattavana oli nestemäisen heliumin virtaus yli sata kertaa bakteeria pienemmästä reiästä.

Kun Berkelyn yliopiston tutkijat Seamus David ja Richard Packard saivat vuonna 1997 uuden opiskelijaryhmän johdettavakseen, olivat he jahdanneet todistetta Josephsonin ilmiölle jo vuosikymmenen ajan. Palvelun tuottavuus pohditutti myös muita. Innokkaat opiskelijat pääsivät kokeilemaan uutta metodia, jossa he yrittivät mittausta viimeistä huutoa olevilla oskilloskoopeilla.

Kuukaudet kuluivat tuloksetta. Opiskelivat menettivät hiljalleen toivonsa.

Packard yritti motivoida joukkoa liikkeelle. Hän rohkaisi opiskelijoita kuuntelemaan oskilloskoopeilla turaamisen sijaan. Turhautuneet opiskelijat inttivät vastaan, ei se toimisi kuitenkaan. Kun heppoiset perustelut eivät tehonneet sinnikääseen Packardiin, vetosivat he vielä viimeisenä toivonaan kuulokkeiden puutteeseen.

Suivaantunut Packard kävi ostamassa läheisestä elektroniikkakaupasta puolentoista taalan luurit. Sekään ei vielä opiskelijoille kelvannut, sillä niissä oli väärä liitin. Packard marssi uudestaan puotiin.

Yksi siilipuolustukseen asettuneista opiskelijoista taipui lopulta ripustamaan kuulokkeet korvilleen ja käynnisti kokeen. Hän putosi saman tien tuoliltaan, sillä luureista kuului hypoteesin edellyttämä putoavaa pommia muistuttava vihellys. Hän oli juuri todistanut Josephsonin teorian todeksi.

Ilmiöön perustuvat mittalaitteet ovat nykyisin maailman herkimpiä. Niiden avulla esimerkiksi tarkastetaan lentokoneiden siipiä, etsitään öljyä ja aivokasvaimia sekä mitataan kaukaisten galaksien säteilyä. Jo pelkästään näiden sovellusten perusteella etsiminen siis kannatti.

Tavoitteesi on todistaa palvelun tuottavuus tai löytää syyt sen pikaiseen hylkäämiseen. Jatka etsimistä kunnes olet todistanut hypoteesisi oikeaksi tai vääräksi, älä heti kun kuulet ensimmäisen vastalauseen. 

Jos haluat lukea lisää, lataa Tuotteistajan pikaoppaamme. Ne kertovat, kuinka suuret suomalaiset yritykset ovat rakentaneet hittituotteitaan. Tarjoilemme vinkkejä ja esimerkkejä, joiden avulla virität palvelukoneesi uuteen vauhtiin.

Lähde: Steven Strogatz: Sync – How order emerges from chaos in the universe, nature, and daily life.