Siemenkuja 2, 00700 Helsinki
020 734 5210

Miljonääriksi sattuman oikusta

Miljonääriksi sattuman oikusta? Amerikkalainen sijoittaja Nassim Taleb kiinnitti aikanaan huomiota siihen, miten esimerkiksi ministerien sattumanvaraiset lausunnot heittelivät pörssikursseja kuin tuuliviirejä. Taleb alkoi lyödä vetoa luonnonmullistusten ja yllätysten puolesta.

Valinta tarkoitti, että 99 tapauksessa sadasta veikkaus menisi pieleen. Mutta hän tiesi, että yksi onnistuminen kuittaisi kaikki epäonnistumiset. Muut sijoittavat leimasivat Talebin hulluksi ja ennustivat, että mies olisi pian konkurssissa.

Toisin kävi. Taleb hallinnoi nyt miljardien pääomia ja on tienannut erilaisuudellaan aimo tukun kahisevaa.

Pörssikurssit seilaavat vuoristorataa, jossa huiput ja aallonpohjat seuraavat toisiaan muutaman vuoden välein. Taloustietieteilijä Eugene Fama laski aikanaan, että jos osakekurssit noudattaisivat kellokäyrää, näkisimme nykymenoa vastaavia heilahduksia 7 000 vuoden välein. Kellokäyrä kuvaa vaikkapa sitä, miten omenat putoavat puusta. Valtaosa pudokkaista on lähellä puunrunkoa. Mitä kauemmaksi puusta marssit, sen harvempia omenoita löydät.

Kellokäyrä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö omenat voisi napsahdella vaikkapa siisteiksi ja säännöllisiksi 14 omenan keoiksi puun vierelle. Omenoiden sattumanvarainen asettuminen moisiin kasoihin on toki äärimmäisen harvinaista, mutta ei mahdotonta.

Valtiot ajautuvat talouskriiseihin ja devalvoivat valuuttojaan. Tulivuoret purkautuvat ja kaivokset sortuilevat. Sijoittajat hätääntyvät. Tietojärjestelmät seuraavat perässä ja myyvät silmänräpäyksessä miljoonia osakkeita. Osakemarkkinat romahtavat. Maallikko ei ehdi edes suutaan avata. Sinne meni. Kaikki ja vähän enemmänkin.

Sattumukset eivät yksin riittäisi heiluttelemaan maailmantaloutta. Avuksi tarvitaan ihmisiä, joista useimmat hätääntyvät aina tilaisuuden saadessaan. Ja joukossa tyhmyys sen kuin tiivistyy.

Taleb myöntää, että usko on ollut monesti koetuksella, kun tappioputket ovat venyneet. Matka miljonääriksi ei tule helpolla. Jatkuva häviäminen on voitontahtoiselle alfaurokselle vaikeaa, vaikka asiaa kuinka selittäisi järjellä. Hän tunnustaa, ettei osaa ennustaa. Ja uskoo siihen, että muut osakekauppiaat luulevat tietävänsä enemmän kuin tietävät.

Miljardööri George Soros kertoi nuorena, että hän seurasi orjallisesti tärkeintä sijoitusperiaatettaan. Myöhemmin hän tunnusti, ettei salaperäinen teoria aina tarjonnutkaan vastauksia. Siihen vetoaminen vain sai sattumanvaraisen päätöksen kuulostamaan järkevältä. Sorosin poika kommentoi supersijoittaja-isänsä sijoitusstrategiaa sanomalla, että syy äkillisiin osto- ja myyntipäätöksiin saattoi olla sijoittajagurua vaivannut selkäkipu. Kun selkään sattui ja huomio kiinnittyi muualle, kääntyivät sijoituspäätöksetkin päälaelleen.

Malcom Gladwell kertoo kirjassaan What the Dog Saw tarinan Talebin ja Wall Streetin sijoittajajermun Victor Niederhofferin kohtaamisesta. Niederhoffer on supersijoittaja, joka ripottelee ympärilleen kymmeniä miljoonia yhtä sujuvasti kuin ostarin avainasiakkaat latovat lanttejaan hedelmäpeliin. Kuten arvata saattaa, Niederhoffer ei juuri lämmennyt Talebin arvostelulle, jonka kohteena olivat juuri hänen kaltaisensa pelurit. Ratkaisua ideologisiin erimielisyyksiin ei tapaamisessa löytynyt.

Noin vuotta myöhemmin, lokakuun 27. päivänä 1997, osakemarkkinat putosivat äkillisesti 8 prosenttia. Niederhoffer menetti päivässä 130 miljoonaa euroa. Hän joutui myymään talonsa ja laittamaan sijoitusyrityksessään lapun luukulle. Talebia puolestaan onnisti. Hän oli odotellut romahdusta ja tienasi Niederhofferin mustan päivän aikana omaisuuden.

Niederhoffer selitteli, miten tapahtumaa ei voinut mitenkään ennustaa. Hän oli ollut mielestään vain huono-onninen, ei suinkaan taitamaton.  Takaisku oli kuitenkin hetkellinen. Niederhofferin loi seuraavien kolmen vuoden aikana taidoillaan uuden kasan taaloja rahasäiliöönsä. Niederhofferin onni kääntyi taas syyskuussa 2001, kun kaksi lentokonetta törmäsi pilvenpiirtäjiin New Yorkissa. Hän oli lähellä menettää omaisuutensa toistamiseen muutaman vuoden sisällä.

Sattuma ja osaaminen menevät usein sekaisin.

Sattuma tekee useista yrittäjistä miljonäärejä. He käynnistävät liiketoimintansa oikealla hetkellä ja ottavat riskiä oikeassa asiassa. Hyvän tuurin lisäksi menestyvät yrittäjät ovat tietenkin myös taitavia. He osaavat hyödyntää kohdalleen osuneen onnenpotkun. He eivät lannistu, vaikka riskinotto johtaisi useisiinkin konkursseihin tai epäonnistumisiin ennen kuin jättipotti osuu kohdalle.

Useimmat ihmiset välttelevät epävarmuutta. Se tarkoittaa, että hyödynnettävänäsi on valtava kartoittamaton bisnesideoiden alue, jolle mukavuusalueellaan viihtyvät kilpailijasi pelkäävät astua. Epävarmuus on yrittäjän hyvä ystävä, sillä se luo kysyntää riskiä poistaville palveluillesi. Miljonääri voi syntyä sattuman oikusta.

Markkinoiden suuret muutokset ovat useimmiten odottamattomia. Ne aiheuttavat suurta vahinkoa useimmille, mutta tarjoavat yllättäviä mahdollisuuksia nokkelille. Älä kuitenkaan uskottele itsellesi matkallasi miljonääriksi, että pystyt ennustamaan maanjäristyksiä tai kilpailijoidesi temppuja.

Edisteen palveluista voit etsiä sopivan paketin haastamaan näkemyksesi ja tarjoilemaan esimerkkejä työn tueksi niin liiketoiminta-alueiden päättäjille, tuotepäälliköille ja palvelukehityksen vastuullisille kuin myös myyjille.

Lähteet: Nicholas Nassim Taleb: Black Swan, Malcolm Gladwell: What the Dog Saw.