Sanonnan mukaan meidät muistetaan joko luomistamme tai ratkaisemistamme ongelmista. Tuotteistajan on helppo allekirjoittaa tämä väittämä. Jos ei ole ongelmaa, ei tarvita myöskään ratkaisua.
Työnsä aluksi tuotteistaja etsii polttavan ongelman ja varmistaa, että sen ratkaisusta syntyy merkittävää hyötyä. Usein ongelmia ei tarvitse sen kummemmin etsiä. Koneet tarvitsevat huoltoa, ohjelmistot päivityksiä ja käyttäjät tukea.
Tuotteistajalle houkuttelevia aihioita syntyy lisää, kun teknologia ja osaaminen harppovat eteenpäin. Uudet mahdollisuudet luovat kysyntää uusille palveluille. Historia on täynnä esimerkkejä teknologisen kehityksen avaamista tilaisuuksista, jotka ovat tehneet ratkaisijoistaan rikkaita: kehruukoneet, lennätin, mikroprosessori, tekoäly, maalämpö ja niin edelleen. Näiden kultaryntäysten keskeisin haaste on ehtiä apajille ensimmäisenä.
Valitettavasti suurin osa tuotteistajalle tarjolla olevista ongelmista ei kuitenkaan tarjoa yllä kuvattuja pikavoittoja. Vaikeista ongelmista ei ole puutetta, eikä ratkaisun arvoakaan usein tarvitse kiistää. Silti ne saavat maata rauhassa vuodesta toiseen, koska ratkaisijan riski on suuri tai ratkaisuja vastustetaan muista syistä.
Oma erityinen ryhmänsä ovat ratkaisut, jotka luovat enemmän ongelmia kuin ratkaisevat. Niissä on kysymys esimerkiksi kieroutuneista motiiveista tai kokonaan väärän ongelman ratkaisusta. Tai siitä, että ratkaisu synnyttää uusia ongelmia, jotka nollaavat saavutetut hyödyt silmänrapäyksessä.
Tuotteistuksen epäonnistumiseksi lasken ne tilanteet, joissa ratkaisua ei ole syntynyt lainkaan tai tuotos ei tee merkittävää koloa alkuperäiseen ongelmaan. Onnistumisia eivät myöskään ratkaisut, jotka ovat maksajalle kannattamattomia (joko rahallinen tai merkittävä muu hyöty puuttuu).
Käyn seuraavissa kolmessa blogikirjoituksessa läpi kolme ongelmakokonaisuutta, jotka aiheuttavat tuotteistajalle painajaisia ja ovat tuttuja monista epäonnistuneista palvelukehitysprojekteista:
